Henkilötietojen käsittely, rekisteriseloste ja evästeet

Henkilötietojen käsittely ja rekisteriseloste

Henkilötietoja käsitellään asiakassuhteen hoitamiseksi ja kehittämiseksi, suoramarkkinointiin sekä asiakkaalle tarjottavan palvelun laadun parantamiseksi. Tietoja hankitaan rekisteröidyltä itseltään, hänen valtuuttamiltaan tahoilta, viranomaisten pitämistä rekistereistä, luottotietorekisteristä sekä muista rekistereistä, joihin rekisteröity on antanut suostumuksensa tietojen luovuttamiseen.

Asiakkaalla on oikeus saada tarkistaa itseään koskevat tiedot, oikeus vaatia virheellisen tai puutteellisen tiedon oikaisua sekä rekisterissä olevan käsittelyn tarkoituksen kannalta tarpeettoman tai vanhentuneen tiedon poistoa. Lisäksi asiakkaalla on oikeus kieltää antamiensa tietojen käytön suoramarkkinointi- tms. tarkoitukseen sekä muutoinkin turvautua henkilötietolaissa mainittuihin oikeuksiinsa. Asiaa koskevat pyynnöt tulee esittää rekisterinpitäjälle.

Collector Bank AB:n rekisteriseloste.

Evästeiden määritelmä

Eväste on pieni tietyn tietomäärän ja vanhentumisajan sisältävä tekstitiedosto, jonka verkkosivusto pyytää saada tallentaa käyttäjän tietokoneelle.

Selain tallentaa tiedon tiettyyn paikkaan tietokoneelle ja palauttaa evästeen sisältämän tiedon verkkosivustolle joka kerta, kun siltä pyydetään sivuja tai kuvia.

Evästeitä on kahdenlaisia

Tämän verkkosivuston evästeitä käytetään sivuston käytettävyyden ja toiminnan parantamiseen. Evästeitä on kahdenlaisia:

Pysyvä eväste tallentaa tiedoston pysyvästi käyttäjän tietokoneelle. Evästettä käytetään esimerkiksi verkkosivuston muokkaamiseen käyttäjän toiveiden, valintojen ja kiinnostusten mukaisesti sekä tilastolliseen seurantaan.

Eväste voi olla myös istuntokohtainen. Se tallennetaan väliaikaisesti käyttäjän tietokoneen muistiin siksi aikaa, kun käyttäjä on verkkosivustolla. Istuntokohtaiset evästeet katoavat, kun selain suljetaan.

Verkkosivustomme käyttää sekä istuntokohtaisia että pysyviä evästeitä. Käytettävän evästeen tyypistä riippumatta sivuston käyttäjästä ei tallenneta mitään henkilökohtaisia tietoja (kuten sähköpostiosoitetta tai nimeä).

Lyhyesti sähköistä viestintää koskevasta laista

Ruotsin 25. heinäkuuta 2003 voimaan tulleen ja 1. heinäkuuta 2011 muutetun sähköistä viestintää koskevan lain SFS 2003:389 mukaan kaikkien evästeitä sisältävällä verkkosivustolla vierailevien on saatava tieto siitä, että verkkosivustolla on evästeitä (lähes kaikki verkkosivustot käyttävät jonkinlaisia evästeitä ja/tai palveluja, kuten verkkotilastointijärjestelmiä, jotka käyttävät evästeitä) sekä evästeiden käyttötarkoituksesta.

Käyttäjälle on myös kerrottava, miten evästeet voi estää, ja heille on tarjottava mahdollisuus antaa suostumuksensa evästeiden käyttämiseen, eli niiden tallentamiseen käyttäjän tietokoneelle.

Tiedotamme verkkosivustollamme kaikista käytettävistä evästeistä (ks. alla). Ilmoitamme evästeiden nimet, ovatko ne istuntokohtaisia vai pysyviä, mille verkkotunnukselle ne kuuluvat (verkkosivuston omilla evästeillä on sama verkkotunnus kuin verkkosivustolla, kolmannen osapuolen evästeillä on eri verkkotunnus), mitä tietoja evästeisiin tallennetaan, mihin tietoja käytetään ja miten kauan evästeet säilyvät käyttäjän selaimessa.

Evästeiden käytön voi estää selaimen asetuksissa (ks. lisätietoja alla). Laissa ei ole määritelty, miten käyttäjän suostumus hankitaan. Tällä verkkosivustolla lakia tulkitaan siten, että suostumus evästeisiin annetaan käyttämällä selaimen asetuksia ja/tai muita evästeiden käsittelyyn tarkoitettuja työkaluja.

Evästeiden käsittely

Jos et hyväksy evästeiden käyttöä, voit poistaa ne käytöstä selaimen suojausasetuksista. Voit myös asettaa selaimen asetukset siten, että saat varoituksen joka kerta, kun verkkosivusto yrittää tallentaa evästeen tietokoneellesi. Aiemmin tallennetut evästeet voi myös poistaa selaimen kautta.

Selaimen ohjesivuilla on lisää tietoa selaimeen tallennettujen evästeiden tarkastelusta, niiden poistamisesta sekä evästeiden hyväksymiseen liittyvien asetusten tekemisestä.