Tarjoaako yritysrahoitus enemmän viihdettä samalla rahalla?

Collector Bankin yritysrahoituspalvelut toimivat Demo Groupin kasvun polttoaineena. Rahoituksen avulla yritys pystyy myymään enemmän ja myöntämään pidempiä maksuehtoja.

Olemme viihdealan pankki

Demo Groupin nimi on tuttu nimi Länsi-Ruotsin viihdekentällä. Heidän alkuperäinen liiketoimintaideansa oli tarjota kokonaisratkaisuja tapahtumajärjestämiseen. Nykyään nopeasti kasvava konserni tarjoaa asiakkailleen räätälöityjä palveluita ja heidän valikoimastaan löytyy ratkaisuja niin tapahtumiin, vuokraamiseen, lipunmyyntiin, messuihin, konsertteihin kuin myös festivaaleihinkin.

Olemme kahdessa vuodessa kasvaneet 13 työntekijästä hieman alle 50. Tämä matka olisi ollut vaikea meille ilman tukea maksuvalmiuden ylläpitämiseksi.

Pitkät maksuehdot

Kehitys ei kuitenkaan ole ollut täysin haasteetonta. Volvon ja Astra Zenecan kaltaisten yritysten toimittajana, Pierre Andersson ja Demo Group joutuvat usein taipumaan 90 päivän maksuehtoon. Useimmille aliurakoitsijoille pitkä maksuehto on itsestäänselvyys, mutta paljon työllistävät toimijat eivät pysty odottamaan maksua näin kauan. Tällaiset yritykset tarvitsevat maksun 30 päivässä.

Kaltaisellemme yritykselle se laittaa asiat hieman vinksalleen, sillä meillä voi olla isojakin tapahtumiin liittyviä maksuja.

Yksinkertainen prosessi

Demo Group käyttää Collector Bankin yritysrahoituspalveluita keskittyäkseen ydinliiketoimintaansa ja selvitäkseen tekemistään sitoumuksista. Yhteistyöhön kuuluu, että kaikki Demo Groupin laskusaatavat kiertävät Collector Bankin palvelun kautta. Automaattinen luottoprosessi määrittää ostetaanko lasku vai rahoitetaanko se.

Kuten aina työtapoja tai järjestelmää vaihdettaessa, tilanne vaati sisäänajamista. Siitä tulee kuitenkin erittäin sujuvaa kun asiat asettuvat paikoilleen. Me laskutamme ja Collector Bank toimittaa laskun edelleen loppuasiakkaalle.

Tyytyväinen vastaanotto

2015 oli hyvä vuosi Demo Groupille, jonka liikevaihto on kasvanut 20 miljoonasta 62 miljoonaan kruunuun vain parissa vuodessa.  Kaikkien menestyvien yritysten tavoin Demo Groupin kasvun takana on ollut kova ja pitkäjänteinen työ, mutta kasvua olisi ollut vaikea hallita ilman apua maksuvalmiuden varmistamisessa.

Tämä on tottakai se mistä me maksamme, mutta ilman sitä emme olisi pystyneet kasvattamaan yritystämme. Lisäksi olemme saaneet erittäin hyvää palvelua henkilökunnalta, joka on aina löytänyt nopean ratkaisun sen sijaan, että he pyrkisivät näkemään ongelmia.